Lahdesjärvi
Lahdesjärvi | |
---|---|
ABC-liikennemyymälä Lahdesjärvellä. | |
Kaupunki | Tampere |
Suuralue | Eteläinen suuralue |
Suunnittelualue | Peltoo |
Postinumero(t) | 33840 |
Lähialueet | Lakalaiva, Nirva |
Infobox OK |
Lahdesjärvi on yksi Tampereen kaupunginosista. Se sijaitsee kaupungin eteläisessä osassa. Lahdesjärven alueella on muun muassa Ikea sekä ABC-liikennemyymälä. Lahdesjärven naapurikaupunginosia ovat Lakalaiva, Nirva, Peltolammi, Multisilta, Vuores ja Hallila. Lahdesjärvi sijaitsee noin neljä ja puoli kilometriä etelään Tampereen keskustasta.
Tampere–Helsinki-moottoritien ja Tampereen itäisen ohitustien risteyksen kaakkoispuolella sijaitseva Lahdesjärvi on kaupunginosana nuori, sillä sen asemakaava vahvistettiin vuonna 1994. Nimi Lahdesjärvi on alun perin tarkoittanut kapean salmen erottamaa lahtea Särkijärven pohjoispäässä. Vanhaa paikallisnimistöä alueella edustavat kadunnimet Aunankorvenkatu ja Aunankaari (Aunankorpi), Eskonperkiönkatu (Eskonperkiö) ja Leppästensuonkatu (Leppästensuo), muutoin nimistö on alueella toimiviin konepajoihin viittaavia ryhmänimiä. Kadunnimet Postitorvenkatu ja -raitti viittaavat alueella aikoinaan sijainneeseen postivarikkoon.[1]
Lähteet
- https://www.google.fi/maps/@61.4621656,23.8086026,12z
- http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/yleiskaavoitus/lahdesjarvi.html
Viitteet
- ↑ Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 130–131. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
Keskustan suuralue | Amuri: Amuri A · Amuri B · Särkänniemi |
---|---|
Koillinen suuralue | Messukylä : Ristinarkku · Aakkula · Messukylä |
Kaakkoinen suuralue | Kaukajärvi: Kaukajärvi · Lukonmäki · Annala · Haihara |
Eteläinen suuralue | Härmälä: Härmälä · Rantaperkiö |
Läntinen suuralue | Epilä: Epilä · Epilänharju · Hyhky · Kaarila |
Luoteinen suuralue | Lentävänniemi: Lentävänniemi |
Kaupunginosat jotka eivät ole tilastoalueita |